Ajankohtaista tietoa yhdistykseltä
Jyväskylässä on herännyt kysymyksiä uuden sekä vanhan Perussuomalaisten paikallisyhdistyksen tiimoilta. Tässä faktatietoa asiasta :
– Puoluehallitus oli jo viime kokouksessaan hyväksynyt Jyväskylän seudun Perussuomalaiset ry:n ainoaksi Perussuomalaista puoluetta ja puolueen linjaa ja arvoja edustavaksi puolueen paikallisyhdistykseksi Jyväskylässä.
-Puolueen päätöksellä uusi Jyväskylän seudun Perussuomalaiset ry on Jyväskylässä ainoa paikallisyhdistys, jolla on oikeus asettaa Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaita seuraavissa vaaleissa eli jättää keskusvaalilautakunnalle Perussuomalaisten kuntavaaliehdokaslista.
Entisellä piirin jäsenyydestä erotetulla Jyväskylän Perussuomalaiset ry:llä ei ole enää mitään tekemistä Perussuomalaiset -puolueen ja sen arvojen kanssa eikä sen jäseniä voi päästä Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaiksi muulla tavalla kuin liittymällä myös uuden Jyväskylän seudun Perussuomalaiset ry;n jäseneksi.
Jyväskylän seudun Perussuomalaiset ry kehottaa Jyväskylän Perussuomaiset ry:tä lopettamaan toimintansa, lopettamaan välittömästi esiintymisen Perussuomalaisten nimissä ja lakkauttamaan eli purkamaan yhdistyksen.
Jyväskylän seudun Perussuomalaiset ry kehottaa puolueen yhteisöstä erotetun entisen paikallisyhdistyksen jäseniä jättämään jäsenhakemuksen uuden Jyväskylän seudun Perussuomalaiset ry:n hallitukselle. Jyväskylän seudun Perussuomalaiset ry kehottaa silti kaikkia piiristä erotetun Jyväskylän Perussuomalaiset ry:n jäseniä säilyttämään jäsenyytensä myös erotetussa yhdistyksessä ja pyrkimään kaikin tavoin siihen, että mainittu yhdistys purkaa päätöksellään itsensä. Kuuluminen piiristä erotettuun Jyväskylän Perussuomalaiset ry:hyn ei ole este tulla hyväksytyksi täysvaltaiseksi jäseneksi uuteen Jyväskylän seudun Perussuomalaiset ry:hyn.
Jyväskylän seudun Perussuomalaiset ry:n hallitus.